Metsästys - elämäntapa

Tuo paljon keskustelua herättävä aihe. Ajattelin kuitenkin nostaa kissan pöydälle.

Mä oon oppinut pienestä pitäen syömään riistaruokaa. Ja sitähän ei saa, jos ei metsästä. Kauan mun metsästys konkretisoitui ainoastaan hirvimetsällä. Pikkuhiljaa mukaan tuli mm. Tonin myötä pienriista (kettu,supi) ja linnustus. (Mulla ei kuitenkaan toistaiseksi ole minkäänlaista asetta, metsästyskortti löytyy kuitenkin jo valmiiksi). Veri vetää kuitenkin edelleen mieluiten hirvimetsälle.

Monesti hirvimetsällä mua harmittaa se, ettei oo tullut ammuttua hirvimerkkiä. Hirviporukasta "eroaminen" (meistä johtumattomista syistä) tuli kuitenkin vähän huonoon rakoon, ja sittemmin aseen hankkiminen on jäänyt.

Mä oon omasta tahdosta lähtenyt papan mukaan hirvimetsälle niin pienenä, etten edes muista milloin. Kuulemma silloin, kun olen ollut polvenkorkuinen.

Oon tuossa asiassa hyvinkin onnekas, koskaan en oo sitä katunut, että mulla on tää suvun harrastus verissä. En parempaa harrastusta vois toivoa.

Oon kasvanut koko ikäni pahasta allergiastani huolimatta hirvikoirien kanssa. 2006 vuoteen asti tämä tarkoitti harmaita norjanhirvikoiria. Syksyllä 2006 remmiin tuli mukaan jämtlanninpystykorva, kun eräänä päivänä heitin vitsin, että haluaisin papan kanssa yhteisen hirvikoiran. Minä ostaisin sen, ja koira asuisi papan ja mummun luona (asuin itse tuolloin vanhempieni kanssa kerrostalossa, jonne en hirvikoiraa kuvitellutkaan ottavani asumaan).

Vitsi muuttuikin todeksi, kun esitin asian papalle ja kohta oltiinkin matkalla Paltamoon asti katsomaan jämtlanninpystykorvan pentuja. Yksi oli ylitse muiden ja samaisena syksynä meille tassutteli JPU Eräkolun Roki, enkä olisi voinut olla onnellisempi.

Roki on minun nimissä, mutta koulutus yms. on tehty yhdessä papan kanssa. Sittemmin suoritin palkintotuomarin pätevyyden hirvenhaukkukokeita varten. Kokeiden myötä Roki saavutti Suomen Käyttövalion arvon. Näyttelyistä on tullut "arvosanaksi" erinomainen, eli kuvastaa hyvin rotuaan.

Kokeet on nyt jäänyt vähemmälle, minulle on tärkeämpää että koira on käyttö-, eikä koelinjainen, vaikka kokeissakin hyvin pärjättiin. Enkä laske koiraani irti ihan tuntemattomille alueille enää, susikannan räjähdettyä käsistä.

Viikonloppuna sen taas huomasi, kuinka tunnerikasta touhua on hirvenmetsästys koiran kanssa. Ensin pelättiin sydän syrjällään, mutta helpotuksen kyyneleet kohosi silmiin kun tilanne päättyi hyvin. Muutamia tunteja myöhemmin olin onnesta soikeana, kun syksyn ensimmäinen hirvenhaukku raikaa. Se tunne on sanoinkuvaamaton, hirvikoiran omistajat tietävät mitä tarkoitan!

Vaaran paikkoja hirvikoiralle on lukemattomia ja sen tiedostin koiraa hankkiessani. Tähän asti meillä on ollut ko. asian kanssa hyvää tuuria, JA toivottavasti sitä tuuria jatkuu vielä monen monta vuotta tästäkin eteenpäin.

Tästäpä päästäänkin vieläkin polttavampaan puheenaiheeseen: susiin. Nuo elukat, joitten nimen kuuleminenkin saa karvat pystyyn. Voin aivan avoimesti kertoa vihaavani niitä elukoita suunnattomasti. Olenkin niistä täysin samaa mieltä kuin useampi muukin metsästäjä, enempää tuskin tarvii kertoa.

Naurettavaa, että noiden pirulaisten annetaan tappaa metsästäjien (ja muidenkin) koirat ja vielä kotieläimet siihen päälle. Entä jos vietäisiin tusina susia kehä III sisäpuolelle? Ne olisi hengettömänä välittömästi. Ja mitäpä, jos yksi niistä kerkeisi syödä jonkun päättäjän pikku-fifin? Mikä olisi kanta susiin sen jälkeen? Me "täällä maalla" tiedämme, miltä se tuntuu. Mielestäni menee liiallisuuksiin, että koirien kokeita joudutaan perumaan suuren susikannan takia, tai metsästäjät eivät uskalla enää laskea koiraa irti.

Johan se asutuksen lähelle eksynyt karhukin on hirveä asia, soitetaan hätänumeroon ja laitetaan hätäilmoitus radioon, vaikka eläin ei olisi agressiivinen. Poliisit saisi olla täälläkin päin yhtenään, jos soitettaisiin jokaisesta petohavainnoista, naurettavaa! Ihmisiä mekin täällä maalla ollaan, ja uskokaa tai älkää, täälläkin asuu useampi, kuin 1 ihminen, niin kuin suuremmissakin kaupungeissa.

Hyvän työn tehneenä on helppo hymyillä!

 

Monesti oon kieltäytynyt "kaikkien aikojen bileistä" ja vaikka mistä, ja kertonut lähteväni seuraavana aamuna varhain hirvimetsälle. Parhaimmat ystävät ja muut läheiset onkin siihen tottunut ja hyväksynyt asian, ja se riittää mulle. Näin tulee olemaan varmasti jatkossakin.

Harrastuksestani huolimatta olen suunnattoman eläinrakas, ja uutisiin nousseet eläinrääkkäystapaukset saavat minut äärettömän vihaiseksi, oli kyseessä sitten mikä hyvänsä eläin.
Tämä asia ei kuitenkaan vaikuta metsästykseen kohdallani. Metsästys ei ole mielestäni eläinrääkkäystä, ymmärrän erittäin hyvin miksi hirveä, supia, kettua, suurpetoja, lintua ym. metsästetään. Tämä maailmahan olisi ihan mahdoton paikka ilman metsästystä.

Roki rakastaa istua sylissä metsästyspäivän jälkeen.

Minut palkittiin vuonna 2011 vuoden hirvikoiranuoreksi SHHJ:n vuosikokouksessa. Kuten jo mainitsin, olen kouluttautunut palkintotuomariksi. Hiljattain kävin myös koetoimitsijakoulutuksen erikoistuen hirvipuolelle. Hirvenhaukkukokeissa siis pyöritään edelleen, vaikka en omalla koiralla käykään.

Tulevaisuus hirvenmetsästyksen parissa on auki. Sitten, kun muutan omilleni ja kenties toiselle kulmalle paikkakuntaa, mihin porukkaan sitten ja miten sinne pääsen? Millaista porukkaa ne on, kun nämä entuudestaan tutut kaverit olisi niin tuttuja ja turvallisia? Uskallanko ottaa enää hirvikoiraa, millaiseksi mm. susikanta kasvaa lähivuosina? Ennenkaikkea riittääkö hirviä enää tähän harrastukseen (lähivuosina ainakaan, kun ovat jo nyt niin vähissä)? Nämä on asioita, joita pyörittelen mielessäni.

Senpä näyttää vain aika, ja toivon että pystyn olemaan tässä rakkaassa harrastuksessani kiinni koko loppuelämäni!

Tähän loppuun kuva rakkaan Remun♥ muistolle, joka siirtyi paremmille metsästysmaille toissa kesänä.

Kävipä muuten viikonloppuna taas mielessä, miten mahtavaa olisi hiipiä oman koiran haukulle ja kaataa hirvi siihen haukkuun. Ehkäpä vielä joku päivä minäkin ammun ensimmäisen hirveni..

Stoppi blogin hiljaiselolle!

 

 

Kuten otsikkokin jo kertoo, vois tosiaan tehdä stopin tälle blogin hiljaiselolle.

Musta tuntuu, etten saanut tammikuussa oikeen mitään aikaan. Mutta kyllä mä silti jotain teinkin, kävin kerran kettumetällä ja sitten muutaman kerran käytiin pitkähkö lenkki Rokin kanssa. Jotenkin toi urheilu on kyllä jäänyt, vaikkakin ei siitä kauan oo kun käytiin hiihtämässä!

Sain vihdoin uuden puhelimen, ja voin kertoa, että oli aika veikee, kun on ikänsä käyttänyt nokialaisia. Ei se mittää! Kaikkeen tottuu. Oon kyllä löytänyt tosta mainittavan monia huonoja puolia, kuten esim. tuohon saa ihan surkean version tracker hunterista. Sikspä en sitä edes ottanut tuohon itelle, onneks tuo nokialainen on vielä käyttökelpoinen niin voi sitä sitten käyttää toisella kortilla ensi syksynä, jotta voi seurailla koiria ihan "järkeenkäyvällä" ohjelmalla.


Ollaan käyty muutaman kerran hiihtelemässä äipän kanssa, voi että mä oon niin ilonen, että tonne "syvänmaalle" on tehty taaskin ladut. Ei tartte mihinkään keskustaan lähtee suksimaan.



:::D

Viikonloppuna juhlittiin mun parikymppisiä, mutta lauantaina musta tuntu siltä, että ois pitänyt jäädä perjantaina kotiin. Vuosisadan kohmelo! Nooo, tietääpähän olla taas lähtemättä vähän aikaa.. Ja pyh!

Lauantain synttärivieraita.

Nyt mä lopetan tämän sillisalaatin tekemisen, vaikka eipä tähän paljon juttua tullutkaan. Palaan tällä kertaa vähän aikaisemmin, kuin kuukauden päästä, oikeasti.

♥: Emma



Joulumieli ynnämuuta

Joulumieli mulla on ollut jo ainakin kuukauden verran! Joululahjojakin oon jo ostellut, ja onhan noi joululaulutkin raikanu täällä.

Ai niin, pahoittelen, mutta te ette tuu näkemään mun blogissa tuota toivepostausta. Ois ehkä pitänyt ajatella tarkemmin, kun laitoin sen kyselyn tänne blogiin. Mä en vaan yksinkertaisesti halua, että kaikki halukkaat voi lukea täältä mun ja Tonin "elämänkerran". Tai edes sitä, että miten me on tavattu ja missä ja milloin jne, vaikka siinä tarinassa ei mitään ihmeellistä olekaan, mutta silti se on meidän elämää. Tästä päätöksestä oli Tonikin aikalailla samaa mieltä. Tän toivottavasti ymmärtää ainakin ne, jotka ei oo vannottuneita blogin kirjoittajia. Enkä koe kyllä itsekään olevani sellainen, joten mun ei myöskään tarvii täällä kertoa "kaikkea itsestäni".

Sylivauva

Tässä esimakua siitä, kuinka hellyyden kipeä ja ihmisrakas Jämtlanninpystykorva voi olla. Rokille tää on ihan normaali tyyli: aina kun se tulee metästä ja hengailee sisällä, se tulee poikkeuksetta mun syliin istumaan.

Mä oon muutenkin ihan rakastunut tähän rotuun. Sekä meidän Roki, että Kapu on molemmat niiiin ihania vallottavia persoonia, vaikkakin aivan erilaisia. Silti niin rakkaita molemmat. Yks seikka mikä näissä viehättää, on niitten koko, joka tuo omat haasteensa niihin. Muutenkin mä rakastan isokokoisia koiria ja käyttökoiria. Mun mielestä niillä pitää olla joku käyttötarkoitus, ja siks mä en hirveästi tykkääkään mistään räksyttävistä pikkupiskeistä, joita tuskin koskaan tulee mulla olemaan. Mutta esim. mäyräkoiran, terrierin tai beaglen voisin hyvinkin kuvitella asuvan meillä vielä joku päivä, koska myös ne on mainioita metsästyskoiria pienestä koostaan huolimatta.


Tämän puolensa Roki näyttää erittäin harvoin.

Sitten joulusempiin tunnelmiin. Tosiaan, mähän leivoin ensimmäiset piparit jo mooonta viikkoa sitten ja ei niistä oo kun rippeet enää jäljellä. Aattelinkin, että seuraavat teen vasta ihan joulun alla. Ostettiin myös jo pieni paketti kinkkua, mut eihän se tietty oo yhtä hyvää kun ite paistettu joulukinkku. Sen kaveriks tehtiin seuraavaa herkkua:

Riisipuuroa ja rusinasoppaa :>

Ostin tätä piparisuklaata ihan ystävän suosituksesta, ja on kyllä hyvää!

Ensi viikolla olis tiedossa kuivakakkujen leivontaa. Toivotaan, että onnistuvat yhtä hyvin kun aina itelle leipoessa, nimittäin nää kakut lähtis mun mukana myyjäisiin ensi lauantaina. Mun tuurilla sen kyllä jo arvaa, että niihin tulee varmasti joku vika, sillonkun ei olis tulossa itselle. Noo saapa nähdä.

Olis tarkotus tehdä myös muutama pari korviksia tuonne samaisiin myyjäisiin, mutta se on ihan siitä kiinni, kuinka nopeaa ne mun tilaamat tavarat tulee sieltä sinellistä. Kävinkin jo sinellin liikkeessä viikko sitten ostoksilla, mutta ostamani korutapit oli aivan liian lyhysiä, hmh.

Ai niin, oonhan mä näprännyt erästä joululahjaakin vähän ja tehnyt ite joulukortteja. Kortteja kyllä syntyy ihan suitsait sukkelaan, menee kyllä aika siinä puuhassa. Voisinkin seuraavaan postaukseen yrittää kuvailla vaikka noita kortteja, ja samalla sitten mun viimeaikojen jouluisia ostoksia.

Mutta nyt taidan lopetella tän kirjottamisen tähän, ja lähtee tekemään jotain järkevää. Mulla niin meni hermot, kun yritin mozilla firefoxilla tehdä tätä postausta, aina kun olin lisännyt kuvan, niin: "Viestisi tallentamiessa tai julkaisussa tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen." Ja tota se herjas aivan koko ajan, en sit tiedä miksi? Liekkö jotain vaikutusta, kun aina kopioin ton kuvan tähän muualta, koska kuvatila loppu, eikä tää anna lisätä URL -osoitteesta? Outoa!

Nii, tein ensimmäistä kertaa postauksen sitten internet explorer:lla (että jos lopputulos on outoa). Ärsyttävä sanoa tuo sana explorer, yritäppä vaikka. Ainakin mulle se on äärimmäisen vaikee explorereirjelrjel.

Mutta nyt oikeasti voisin lopettaa, ennenkö sekoan lopullisesti ;)

Oikein mukavaa itsenäisyyspäivää! ♥
♥: Emma