Metsästys - elämäntapa

Tuo paljon keskustelua herättävä aihe. Ajattelin kuitenkin nostaa kissan pöydälle.

Mä oon oppinut pienestä pitäen syömään riistaruokaa. Ja sitähän ei saa, jos ei metsästä. Kauan mun metsästys konkretisoitui ainoastaan hirvimetsällä. Pikkuhiljaa mukaan tuli mm. Tonin myötä pienriista (kettu,supi) ja linnustus. (Mulla ei kuitenkaan toistaiseksi ole minkäänlaista asetta, metsästyskortti löytyy kuitenkin jo valmiiksi). Veri vetää kuitenkin edelleen mieluiten hirvimetsälle.

Monesti hirvimetsällä mua harmittaa se, ettei oo tullut ammuttua hirvimerkkiä. Hirviporukasta "eroaminen" (meistä johtumattomista syistä) tuli kuitenkin vähän huonoon rakoon, ja sittemmin aseen hankkiminen on jäänyt.

Mä oon omasta tahdosta lähtenyt papan mukaan hirvimetsälle niin pienenä, etten edes muista milloin. Kuulemma silloin, kun olen ollut polvenkorkuinen.

Oon tuossa asiassa hyvinkin onnekas, koskaan en oo sitä katunut, että mulla on tää suvun harrastus verissä. En parempaa harrastusta vois toivoa.

Oon kasvanut koko ikäni pahasta allergiastani huolimatta hirvikoirien kanssa. 2006 vuoteen asti tämä tarkoitti harmaita norjanhirvikoiria. Syksyllä 2006 remmiin tuli mukaan jämtlanninpystykorva, kun eräänä päivänä heitin vitsin, että haluaisin papan kanssa yhteisen hirvikoiran. Minä ostaisin sen, ja koira asuisi papan ja mummun luona (asuin itse tuolloin vanhempieni kanssa kerrostalossa, jonne en hirvikoiraa kuvitellutkaan ottavani asumaan).

Vitsi muuttuikin todeksi, kun esitin asian papalle ja kohta oltiinkin matkalla Paltamoon asti katsomaan jämtlanninpystykorvan pentuja. Yksi oli ylitse muiden ja samaisena syksynä meille tassutteli JPU Eräkolun Roki, enkä olisi voinut olla onnellisempi.

Roki on minun nimissä, mutta koulutus yms. on tehty yhdessä papan kanssa. Sittemmin suoritin palkintotuomarin pätevyyden hirvenhaukkukokeita varten. Kokeiden myötä Roki saavutti Suomen Käyttövalion arvon. Näyttelyistä on tullut "arvosanaksi" erinomainen, eli kuvastaa hyvin rotuaan.

Kokeet on nyt jäänyt vähemmälle, minulle on tärkeämpää että koira on käyttö-, eikä koelinjainen, vaikka kokeissakin hyvin pärjättiin. Enkä laske koiraani irti ihan tuntemattomille alueille enää, susikannan räjähdettyä käsistä.

Viikonloppuna sen taas huomasi, kuinka tunnerikasta touhua on hirvenmetsästys koiran kanssa. Ensin pelättiin sydän syrjällään, mutta helpotuksen kyyneleet kohosi silmiin kun tilanne päättyi hyvin. Muutamia tunteja myöhemmin olin onnesta soikeana, kun syksyn ensimmäinen hirvenhaukku raikaa. Se tunne on sanoinkuvaamaton, hirvikoiran omistajat tietävät mitä tarkoitan!

Vaaran paikkoja hirvikoiralle on lukemattomia ja sen tiedostin koiraa hankkiessani. Tähän asti meillä on ollut ko. asian kanssa hyvää tuuria, JA toivottavasti sitä tuuria jatkuu vielä monen monta vuotta tästäkin eteenpäin.

Tästäpä päästäänkin vieläkin polttavampaan puheenaiheeseen: susiin. Nuo elukat, joitten nimen kuuleminenkin saa karvat pystyyn. Voin aivan avoimesti kertoa vihaavani niitä elukoita suunnattomasti. Olenkin niistä täysin samaa mieltä kuin useampi muukin metsästäjä, enempää tuskin tarvii kertoa.

Naurettavaa, että noiden pirulaisten annetaan tappaa metsästäjien (ja muidenkin) koirat ja vielä kotieläimet siihen päälle. Entä jos vietäisiin tusina susia kehä III sisäpuolelle? Ne olisi hengettömänä välittömästi. Ja mitäpä, jos yksi niistä kerkeisi syödä jonkun päättäjän pikku-fifin? Mikä olisi kanta susiin sen jälkeen? Me "täällä maalla" tiedämme, miltä se tuntuu. Mielestäni menee liiallisuuksiin, että koirien kokeita joudutaan perumaan suuren susikannan takia, tai metsästäjät eivät uskalla enää laskea koiraa irti.

Johan se asutuksen lähelle eksynyt karhukin on hirveä asia, soitetaan hätänumeroon ja laitetaan hätäilmoitus radioon, vaikka eläin ei olisi agressiivinen. Poliisit saisi olla täälläkin päin yhtenään, jos soitettaisiin jokaisesta petohavainnoista, naurettavaa! Ihmisiä mekin täällä maalla ollaan, ja uskokaa tai älkää, täälläkin asuu useampi, kuin 1 ihminen, niin kuin suuremmissakin kaupungeissa.

Hyvän työn tehneenä on helppo hymyillä!

 

Monesti oon kieltäytynyt "kaikkien aikojen bileistä" ja vaikka mistä, ja kertonut lähteväni seuraavana aamuna varhain hirvimetsälle. Parhaimmat ystävät ja muut läheiset onkin siihen tottunut ja hyväksynyt asian, ja se riittää mulle. Näin tulee olemaan varmasti jatkossakin.

Harrastuksestani huolimatta olen suunnattoman eläinrakas, ja uutisiin nousseet eläinrääkkäystapaukset saavat minut äärettömän vihaiseksi, oli kyseessä sitten mikä hyvänsä eläin.
Tämä asia ei kuitenkaan vaikuta metsästykseen kohdallani. Metsästys ei ole mielestäni eläinrääkkäystä, ymmärrän erittäin hyvin miksi hirveä, supia, kettua, suurpetoja, lintua ym. metsästetään. Tämä maailmahan olisi ihan mahdoton paikka ilman metsästystä.

Roki rakastaa istua sylissä metsästyspäivän jälkeen.

Minut palkittiin vuonna 2011 vuoden hirvikoiranuoreksi SHHJ:n vuosikokouksessa. Kuten jo mainitsin, olen kouluttautunut palkintotuomariksi. Hiljattain kävin myös koetoimitsijakoulutuksen erikoistuen hirvipuolelle. Hirvenhaukkukokeissa siis pyöritään edelleen, vaikka en omalla koiralla käykään.

Tulevaisuus hirvenmetsästyksen parissa on auki. Sitten, kun muutan omilleni ja kenties toiselle kulmalle paikkakuntaa, mihin porukkaan sitten ja miten sinne pääsen? Millaista porukkaa ne on, kun nämä entuudestaan tutut kaverit olisi niin tuttuja ja turvallisia? Uskallanko ottaa enää hirvikoiraa, millaiseksi mm. susikanta kasvaa lähivuosina? Ennenkaikkea riittääkö hirviä enää tähän harrastukseen (lähivuosina ainakaan, kun ovat jo nyt niin vähissä)? Nämä on asioita, joita pyörittelen mielessäni.

Senpä näyttää vain aika, ja toivon että pystyn olemaan tässä rakkaassa harrastuksessani kiinni koko loppuelämäni!

Tähän loppuun kuva rakkaan Remun♥ muistolle, joka siirtyi paremmille metsästysmaille toissa kesänä.

Kävipä muuten viikonloppuna taas mielessä, miten mahtavaa olisi hiipiä oman koiran haukulle ja kaataa hirvi siihen haukkuun. Ehkäpä vielä joku päivä minäkin ammun ensimmäisen hirveni..

Syksyn touhuja

Mä oon edelleen sitä mieltä, että syksy on ihmisen parasta aikaa!

Aurinkoiset syyspäivät varsinkin on niin inspiroivia, tekee mieli lähteä ulos kameran kanssa (tai ilman, muuten vaan).

Olisin halunnut kovasti Lappiin ruskan aikaan, mutta se matka jäi multa tekemättä tänäkin syksynä. Noo, ehkä sitten ensi syksynä pääsen näkemään sen Lapin ruskan?

Tiukua ei kyllä kiinnosta tää syksy yhtään, se vaan nukkuu lämpösellä uunilla tai sitten sängyssä. Ulos ei suostuta narussa lähtemään, koska tassut voi kastua! Tahvokin uskaltautuu korkeintaan rappusille.
 

Mökillä jaksaa hymyilyttää vielä haravoinnin ym. jälkeenkin!

Mä oon siis kuvaillut, ulkoillut, tehnyt ristipistotöitä, neulonut, kokkaillut, nauttinut luonnosta, fiilistellyt joulua, kuntoillut. Mutta ennen kaikkea mä olen metsästänyt. Kuullut, kun syksyn eka hirvenhaukku raikaa. Jep, me ollaan viimein päästy hirvimetälle. Parasta.

Laitoinkin jo tähän postaukseen pari kuvaa metsältä, mutta poistin ne kuitenkin ja jätin seuraavaan postaukseen. Mun runosuoni alko sykkimään jo pelkästään niiden kuvien näkemisestä niin, että päätin omistaa tälle aiheelle ihan kokonaisen postauksen.

Se metsästyspostaus oiskin sitten seuraavana vuorossa. Luvassa siis syvällistä pohdintaa ja raakoja mielipiteitä! Ne lukijoista, joille se on pakkopullaa tai todella kuiva aihe: älkää edes avatko sitä postausta. Mutta tiedän lukijoistani löytyvän myös niitä, jotka odottaa innolla tuota postausta!

Ihanaa viikon alkua!



Sisäinen Jouluhullu heräsi

Niinpä. Valitettavasti. Ihan liian aikaisin, vielä on kuitenkin 2kk Jouluun.

Mä oon miettinyt jo pääni puhki tän vuoden joululahjoja, ja saanut jo jotain ylöskin. Mutta todellisuudessa aika vähän kuitenkin. Varmasti huomaan vielä viikko ennen Joulua, että lahja on ostamatta tälle, tolle ja sille. Ja sitten onkin jo kiire.

Glögit on tullut jo kauppoihin, mutta onneksi oma suosikkiani ei vielä ole sinne ilmestynyt. Ihan kyllä joka kerta pitää tarkistaa, josko sitä olisi jo! Niinköhän siihen kerkeisi kyllästyä ennen Joulua.
^ Eilen kerkesin kirjoittaa tätä tekstiä tuohon asti, ja kappas: nyt jatkaessani mulla on tässä mukillinen kuumaa glögiä vieressä. Oli aivan pakko, hirvenmetästyspäivän jälkeen tuo glögipurkki näytti vaan liian hyvältä kaupan hyllyllä!

Näitä piti myös ostaa yksi päivä! Vaniljakastiketta ja piparkakkurahkaa. Tuo rahka oli ihan mielettömän hyvää myös sellaisenaan, mutta sekoitin sen kuitenkin vaahdotettuun vaniljakastikkeeseen. Siitä herkusta tuli kyllä enemmän kuin imelää, lähti se makeannälkä.

Lidl:n hyllystä bongasin tällaisen suklaan ja heitin heti ostoskoriin. Ensimmäisen palan kun maistoin, melkein jo petyin. Mutta sitten toinen pala maistui jo paaljon paremmalta, ja lopun voitte vaan arvata.

Joo, oon mä tehnyt muutakin kuin fiilistellyt Joulua! Mutta siitä lisää sitten seuraavassa postauksessa, ettei ihan mun jokainen postaus olisi sekametelisoppa!

Täällä on muuten aika inhottava sää tällä hetkellä, vettä sataa ja lumet sulaa uhkaavaa vauhtia. Lisäksi lämpöasteita on melkein 4. Ääh.