torstai 13. syyskuuta 2012

Serkkuherkkuja & vielä kesäjuttuja!

Mulla on kesältä vielä niin ihania kuvia etenkin noista lapsosista, mummun juhlista ym., että ajattelin kuitenkin tehdä niistä vielä erillisen postauksen, vaikka alotinkin jo toista postausta, mutta teenpä sen sitten seuraavaksi!

Oon niin onnellinen, että meidän suku pitää tiiviisti yhteyttä, ja ollaan viikoittain, välillä jopa päivittäin tekemisissä! Jos vertaa vaikka siihen, että osaa mun toisen puolen serkuista en ole nähnyt koskaan, muuta kuin kuvista..


Meidän Rakas mummu täytti pyöreitä, ja järjestettiin sille juhlat, vaikka se pisti aluksi kovasti vastaan! Kutsuttiin lähimmät tutut ja silleen. Tietysti sitten minä, Hanna, äiti ja täti leivottiin suurin osa tarjoiltavista.

Serkukset.
Omnomnom!
Roki ja Jerikin sai herkkuja! Mutta silti aina yksi puuttuu, nimittäin Remu♥ niiden välistä.. 31.7. meidän rakas Remu lähti paremmille metsästysmaille, ja se oli meille vaikea paikka.. Mutta olihan Remu jo miehen iässäkin, kerkes olla täällä meidän ilona 13 vuotta, joten ei ole ollenkaan ihmekään, että oli jo vaivainen. :( mutta onneksi ihanat muistot ei häviä mihinkään ♥ !

Pelailtiin.
Siinäpä kuvasaldoa. Mutta oon näköjään ollut tosissaankin laiska, enkä oo laittanut tänne paljon muitakaan kuvia. Joten heitänpä tähän loppuun kaikkea maan ja taivaan väliltä sitten.

Kennelkerhon onkikisat.
Oon mä kerennyt serkun häissäkin käydä!

Niin kipasinpas minä kummitytön vanhempien häissäkin, mutta en viitti tänne laittaa pariskunnasta kuvaa, kun en oo kysellyt lupaa :D.

:D sulhasen kengänpohja.

Musta tuntu niiiiiin hassulta, että miten äkkiä aika on menny! Vastahan olin ihan pieni ja tuo ko. serkku oli meillä aina yötä ja minä vuorostaan niillä. Nyt se jo meni naimisiin ja sen tyttö on mun kummityttö! Hassua :).


Vois olla viisainta, että lopetan tän postauksen tähän, ettei tule sit ihan hirveen sekava.
Mutta sitten seuraavassa postauksessa luvassa (toivottavasti) vähän syksyisempiä juttuja!

♥: Emma



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi! :)