keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Uutta ulkoasua, pohdintaa blogin tulevaisuudesta ja syksyn kuvailuja!

Moikka pitkästä aikaa! Just siirtelin tuossa kamerasta kuvia koneelle, ja niitähän oli taas koko muistikortti täynnä. Sen lisäksi sain tänä aamuna aikaiseksi koittaa tehdä ton bannerin tähän blogiin. Sainkin jonkunlaisen näprättyä, ja se saa kelvata siksi aikaa, että jaksan paneutua siihen enemmän!

Niitä syksyisiä kuviakin on jo aikalailla tässä koneella, ja niitä on sit luvassa tähänkin postaukseen jo muutamia.

Jos joku muistaa sen, kun höpisin siitä tatuointiajasta, niin jouduinkin perumaan sen. Oli sen verran kallis hinta ko. studiossa. Sitten olinkin yhteydessä yhden toisen paikkakunnan studioihin, mutta siellä onkin sit jonot ensi vuoden puolelle asti. Yksi "oljenkorsi" on vielä käyttämättä, mut sieltä paikasta pääsen kysymään aikaa vasta, kun jaksan raahautua sinne asti muutenkin (lue shoppailemaan).

Puolukassa ollaan käyty pari kertaa, ja ai että
olikin puolukkarahka hyvää pitkästä aikaa!
Mua on alkanut ärsyttämään entistä enemmän se, että mun blogilla ei oo tosiaan hyvin montaa lukiaa, ja jos johonkin postaukseen yks/kaks ihmistä kommentoi niin se on jo ihme. Tämän takia mun postaustahtikin on mitä on, ei ole hirveästi motivaatiota kirjoitella aina vain omaksi iloksi.

Se ei tunnu oikeasti kovinkaan mukavalta, ois varmaan itestäkin kivaa kun tulis edes muutama kommentti.. Okei, onhan maailmassa suurempiakin murheita, mutta no joo. Oon vakavasti harkinnut jo monet kerrat tän blogin lopettamistakin, mutta tänne on kuitenkin mukava kirjotella ihan itseäkin ajatellen, sitten vuosien päästä on hauska katella, että mitä sitä on tullut puuhailtua.

Miten tästä blogista sais mielenkiintoisen, jos se ei sitä ole? Heittäkää toki jotain vinkkejä! :)

Voihan se olla sitäkin, että mun lukijoita ym. ei kiinnosta metsästys tai luonto, mutta se taas ei oo mun ongelma lainkaan! Ne on asioita, joista mä itse tykkään ja varmasti niistä myös tänne kirjottelen, halus joku tai ei. Mutta jos se on siitä kiinni, että en kirjottele tänne kuumimmista muotiuutuuksista, vaan iki-ihanista luonto- ja harrastusjutuista, niin kyllä mä voin kirjottaa tätä blogia ihan vain itseäni varten! ;)

Blogia aloitellessani mulla oli selvät sävelet, että kirjottelen tänne harrastuksista.. toisin sanoen valokuvaamista, käsitöitä, leipomista, ruoanlaittoa, metsästystä, koiria, luontoa, mehtää! Muistetaanpa tämä.. Siksipä multa ei ookkaan tullut mitään päivän asu -postauksia, vaikka ne on ihanaa luettavaa toisten blogeissa, mutta ei mun ite tuu mieleen kuvata päivän asua! Oon miettinyt, että sellasia postauksia ois kyllä kiva tehdä, että ehkäpä vielä joskus täälläkin blogissa vois sellaisia nähdä..

Mutta sitten lisää kuvia:

Lankojen hamstrausta!

Vispipuuroa.






Palailen taas toivottavasti pian, niiden syksyn puuhailuja -kuvien parissa, sillä nyt suuntaan tästä kauppaan. Mukavaa lokakuuta!

15 kommenttia:

  1. omnom vispipuuurooo<3 Mä tykkään lukea sun blogia ihan sen takia kun ollaan 'tunnettu' niin kauan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ihan parasta :). Ja kiva kuulla, sama homma täälläkin <3! Mietinkin tossa yks päivä sun blogia lukiessa, että missä me oikeen ollaan 'tavattu'.. siis netissä joo, mut tulin siihen tulokseen, että jossain hämärässä paikassa :D:D.

      Poista
  2. Mulla tulee kans joskus toi sama fiilis, kun kyllä mun blogia tyytyväisenä luetaan, mutta ei voida mulle pienellä vaivalla sitä iloa suoda, että kommentoitais jotain! :D

    Ja vinkkejä blogin suhteen voisi olla just se et enemmän postaisit, niin tulisi enemmän niitä päivän kuulumisia, mitä olisi kiva lukea. :)ja isommat kuvat olisi kivat.

    Mut älä lopeta blogia, tää on niin kivaa vaihtelua niille iänikuisille päivän asu ja meikki-blogeille!

    Niin ja kannattaa ottaa pois toi kommenttejen tarkistus juttu tai toi et pitää kirjottaa jotain ihmeen kirjaimia, ennenku pystyy kommentoimaan. Mun muistaakseni sen sai tuolta asetukset -> kommentit kohdasta. On sitten mukavampi ja helpompi kommentoidakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D niinpä, ihan ku ois kauhee vaiva kommentoida (niinku muka ite kommentois aina kaikille).

      Kiitos tuhannesti vinkeistä! Ja joo, vois ehkä postaillakin useimmin, nyt kun ei oo koulua/töitä tällä hetkellä. :) Kiva kuulla, että joku jaksaa lukea muutakin kun päivän asu -blogeja :D vaikka ei niissäkään mitään vikaa :).

      Ja kiitti myös tuosta kommentti -vinkistä, mä en edes tienyt että siinä on se kirjain-sydeemi käytössä! :D Nyt PITÄIS olla asia korjattu :).

      Poista
  3. Mie kans tykkään lukea sun blogia ja syy miksi en juurikaan kommentoi tänne niin on juurikin tuo mistä Melina kirjoittaa eli kommenttien tarkistus...:)

    VastaaPoista
  4. Hienot on sivut,mutta kun en ole osannu kommentoida!
    T:Äippä

    VastaaPoista
  5. Hienot sivut, minäkin käyn aina näitä lukemassa ja katselemassa hienoja kuvia. Ja mietin milloin itse ehtisi kuvaan oikein kunnolla...
    -kummitätsy-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä juttu, ja kiitos! Kuvaamisellehan riittää aina aikaa ;) tai no, ei kyllä aina jaksa :D

      Poista
  6. Tunnistan fiiliksen ja pyydän samalla anteeksi kommentoimattomuuttani... Toisaalta sellaista se vaan täällä blogimaailmassa on, tulee luettua ja piipahdeltua eri blogeissa mutta varsinkin jos tekee samalla muutamaa muuta asiaa niin kommentointi vain jää itse kultakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, se on kyllä totta! Ja ei anteeksi tarvitse pyydellä :)

      Poista

Jätä kommenttisi! :)