keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Stoppi blogin hiljaiselolle!

 
 
Kuten otsikkokin jo kertoo, vois tosiaan tehdä stopin tälle blogin hiljaiselolle.


Musta tuntuu, etten saanut tammikuussa oikeen mitään aikaan. Mutta kyllä mä silti jotain teinkin, kävin kerran kettumetällä ja sitten muutaman kerran käytiin pitkähkö lenkki Rokin kanssa. Jotenkin toi urheilu on kyllä jäänyt, vaikkakin ei siitä kauan oo kun käytiin hiihtämässä!






Sain vihdoin uuden puhelimen, ja voin kertoa, että oli aika veikee, kun on ikänsä käyttänyt nokialaisia. Ei se mittää! Kaikkeen tottuu. Oon kyllä löytänyt tosta mainittavan monia huonoja puolia, kuten esim. tuohon saa ihan surkean version tracker hunterista. Sikspä en sitä edes ottanut tuohon itelle, onneks tuo nokialainen on vielä käyttökelpoinen niin voi sitä sitten käyttää toisella kortilla ensi syksynä, jotta voi seurailla koiria ihan "järkeenkäyvällä" ohjelmalla.


Ollaan käyty muutaman kerran hiihtelemässä äipän kanssa, voi että mä oon niin ilonen, että tonne "syvänmaalle" on tehty taaskin ladut. Ei tartte mihinkään keskustaan lähtee suksimaan.


:::D
Viikonloppuna juhlittiin mun parikymppisiä, mutta lauantaina musta tuntu siltä, että ois pitänyt jäädä perjantaina kotiin. Vuosisadan kohmelo! Nooo, tietääpähän olla taas lähtemättä vähän aikaa.. Ja pyh!
Lauantain synttärivieraita.

Nyt mä lopetan tämän sillisalaatin tekemisen, vaikka eipä tähän paljon juttua tullutkaan. Palaan tällä kertaa vähän aikaisemmin, kuin kuukauden päästä, oikeasti.

♥: Emma


3 kommenttia:

  1. Ihan hyvinhän me tossa kuvassa onnistuttiin :D niin ja ens viikolla taas mennään :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo ihan kohtalaisesti :D no niin mennään, huh huh. pitää keretä voimia koko viikko (=nukkua päikkäreitä). :D

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Jätä kommenttisi! :)