tiistai 28. toukokuuta 2013

Hulluna jääkiekkoon!

No hups, onkohan joku tovi vierähtänyt taas viimeisimmästä postauksesta..

Hulluna lätkäfanina oon istunut nenä kiinni telkkarissa katsomassa jokaikisen Suomen pelin. Voisin väittää olevani yksi Suomen hulluimmista naisfaneista, mitä jääkiekkoon tulee!

Mää päätin huhtikuussa, että mä lähden katsomaan tulevissa MM-kisoissa ainakin yhden Suomen pelin, makso mitä makso.

Viimein tultiin siihen lopputulokseen, että ostetaan samalla mun serkulle etukäteen valmistujaislahjaksi lippu yhteen otteluun.


Olin haljeta onnesta, kun liput vihdoin ja viimein tipahti postilaatikkoon piiiiiiitkän ja piinaavan odotuksen jälkeen! Selvisi, että liput oli lähetetty meille Saksasta asti, joten ei ihme jos kesti.

Niimpä me sitten otettiin päivällä 3.5. auton suunnaksi Kerava, määränpäänä Hartwall Areena FIN vs Ger 20:15. Matka meni kyllä ihan hirmu nopeasti, ja sitten majoituttiin meidän sukulaisten luo.

Ruvettiin laittautumaan iltaa varten jo hyvissä ajoin, onneksi, nimittäin serkkuni kysyessä "kauanko meillä on vielä aikaa?" vastasin sitä olevan noin tunnin, ennenkö kyyti tulisi. Todellisuudessa sitä oli 5min, nimittäin silloin meidän kyyti odotteli jo pihassa.

Oltiin sitten Helsingissä todella ajoissa, kun kyytikin oli niin ajoissa. Mutta eipä tuo haitannut! Ehdittiin ainakin ostaa fanipaidat ja liimailla suomenliput poskiin!


Tunnelma areenalla oli jotain ihan mahtavaa. Vaikka kotikatsomossakin saa suht' hyvän fiiliksen aikaan, ei sitä voi millään tapaa verrata siihen, että on paikanpäällä katsomassa ottelua. Tuolla kaikki on "yhtä samaa perhettä" (paitsi vastustajan kannattajat)! Mä en ainakaan löydä sanoja kuvaamaan tuota fiilistä, se pitää ihan itse kokea.

Meillä oli paikat eturivistä maalin takana, ja meidän onneksi Saksan maali oli kahdessa erässä meidän päädyssä, ja Suomen vain yhdesti! Lisäksi ottelu oli hyvinkin jännä, molemmat teki maaleja, eikä vain toinen tms. Lopuksihan tuo ko. ottelu meni erittäinkin jännäksi! Sen huomasi kuulemma myös kotijoukot telkkarista, ja iltasanomista! Hehee.

Se oli sellainen reissu. Ja mähän en olisi tähän tyytynyt, mua harmitti ihan suunnattomasti, kun en ollut säästänyt rahaa niin, että olisin päässyt vielä seuraavan päivän peliin, kun kerta vielä Keravalla oltiin.

Seuraavan kerran seikkailin lippu.fi:ssä muutamaa päivää ennen Suomi-Latvia matsia, ja huomasin, että sinne olisi vielä hyviä paikkoja jäljellä. En kuitenkaan saanut ketään kaveriksi, ja budjetti olisi riittänyt vain omaan lippuun tällä kertaa. Se jäi siis haaveeksi myöskin.

Alan kyllä säästämään samantien seuraavia kotikisoja varten, että pääsen katsomaan vaikka jokaisen ottelun! Ulkomaille nimittäin tuskin tulee lähdettyä, mutta vannomatta paras, jos naapurimaihin tulee.. ;)

Blogitauon pistän siis täysin jääkiekkohuuman piikkiin!


♥: Emma

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi! :)