maanantai 28. lokakuuta 2013

Metsästys - elämäntapa

Tuo paljon keskustelua herättävä aihe. Ajattelin kuitenkin nostaa kissan pöydälle.

Mä oon oppinut pienestä pitäen syömään riistaruokaa. Ja sitähän ei saa, jos ei metsästä. Kauan mun metsästys konkretisoitui ainoastaan hirvimetsällä. Pikkuhiljaa mukaan tuli mm. Tonin myötä pienriista (kettu,supi) ja linnustus. (Mulla ei kuitenkaan toistaiseksi ole minkäänlaista asetta, metsästyskortti löytyy kuitenkin jo valmiiksi). Veri vetää kuitenkin edelleen mieluiten hirvimetsälle.


Monesti hirvimetsällä mua harmittaa se, ettei oo tullut ammuttua hirvimerkkiä. Hirviporukasta "eroaminen" (meistä johtumattomista syistä) tuli kuitenkin vähän huonoon rakoon, ja sittemmin aseen hankkiminen on jäänyt.

Mä oon omasta tahdosta lähtenyt papan mukaan hirvimetsälle niin pienenä, etten edes muista milloin. Kuulemma silloin, kun olen ollut polvenkorkuinen.

Oon tuossa asiassa hyvinkin onnekas, koskaan en oo sitä katunut, että mulla on tää suvun harrastus verissä. En parempaa harrastusta vois toivoa.

Oon kasvanut koko ikäni pahasta allergiastani huolimatta hirvikoirien kanssa. 2006 vuoteen asti tämä tarkoitti harmaita norjanhirvikoiria. Syksyllä 2006 remmiin tuli mukaan jämtlanninpystykorva, kun eräänä päivänä heitin vitsin, että haluaisin papan kanssa yhteisen hirvikoiran. Minä ostaisin sen, ja koira asuisi papan ja mummun luona (asuin itse tuolloin vanhempieni kanssa kerrostalossa, jonne en hirvikoiraa kuvitellutkaan ottavani asumaan).

Vitsi muuttuikin todeksi, kun esitin asian papalle ja kohta oltiinkin matkalla Paltamoon asti katsomaan jämtlanninpystykorvan pentuja. Yksi oli ylitse muiden ja samaisena syksynä meille tassutteli JPU Eräkolun Roki, enkä olisi voinut olla onnellisempi.



Roki on minun nimissä, mutta koulutus yms. on tehty yhdessä papan kanssa. Sittemmin suoritin palkintotuomarin pätevyyden hirvenhaukkukokeita varten. Kokeiden myötä Roki saavutti Suomen Käyttövalion arvon. Näyttelyistä on tullut "arvosanaksi" erinomainen, eli kuvastaa hyvin rotuaan.

Kokeet on nyt jäänyt vähemmälle, minulle on tärkeämpää että koira on käyttö-, eikä koelinjainen, vaikka kokeissakin hyvin pärjättiin. Enkä laske koiraani irti ihan tuntemattomille alueille enää, susikannan räjähdettyä käsistä.



Viikonloppuna sen taas huomasi, kuinka tunnerikasta touhua on hirvenmetsästys koiran kanssa. Ensin pelättiin sydän syrjällään, mutta helpotuksen kyyneleet kohosi silmiin kun tilanne päättyi hyvin. Muutamia tunteja myöhemmin olin onnesta soikeana, kun syksyn ensimmäinen hirvenhaukku raikaa. Se tunne on sanoinkuvaamaton, hirvikoiran omistajat tietävät mitä tarkoitan!

Vaaran paikkoja hirvikoiralle on lukemattomia ja sen tiedostin koiraa hankkiessani. Tähän asti meillä on ollut ko. asian kanssa hyvää tuuria, JA toivottavasti sitä tuuria jatkuu vielä monen monta vuotta tästäkin eteenpäin.

Tästäpä päästäänkin vieläkin polttavampaan puheenaiheeseen: susiin. Nuo elukat, joitten nimen kuuleminenkin saa karvat pystyyn. Voin aivan avoimesti kertoa vihaavani niitä elukoita suunnattomasti. Olenkin niistä täysin samaa mieltä kuin useampi muukin metsästäjä, enempää tuskin tarvii kertoa.

Naurettavaa, että noiden pirulaisten annetaan tappaa metsästäjien (ja muidenkin) koirat ja vielä kotieläimet siihen päälle. Entä jos vietäisiin tusina susia kehä III sisäpuolelle? Ne olisi hengettömänä välittömästi. Ja mitäpä, jos yksi niistä kerkeisi syödä jonkun päättäjän pikku-fifin? Mikä olisi kanta susiin sen jälkeen? Me "täällä maalla" tiedämme, miltä se tuntuu. Mielestäni menee liiallisuuksiin, että koirien kokeita joudutaan perumaan suuren susikannan takia, tai metsästäjät eivät uskalla enää laskea koiraa irti.

Johan se asutuksen lähelle eksynyt karhukin on hirveä asia, soitetaan hätänumeroon ja laitetaan hätäilmoitus radioon, vaikka eläin ei olisi agressiivinen. Poliisit saisi olla täälläkin päin yhtenään, jos soitettaisiin jokaisesta petohavainnoista, naurettavaa! Ihmisiä mekin täällä maalla ollaan, ja uskokaa tai älkää, täälläkin asuu useampi, kuin 1 ihminen, niin kuin suuremmissakin kaupungeissa.

Hyvän työn tehneenä on helppo hymyillä!
 
Monesti oon kieltäytynyt "kaikkien aikojen bileistä" ja vaikka mistä, ja kertonut lähteväni seuraavana aamuna varhain hirvimetsälle. Parhaimmat ystävät ja muut läheiset onkin siihen tottunut ja hyväksynyt asian, ja se riittää mulle. Näin tulee olemaan varmasti jatkossakin.

Harrastuksestani huolimatta olen suunnattoman eläinrakas, ja uutisiin nousseet eläinrääkkäystapaukset saavat minut äärettömän vihaiseksi, oli kyseessä sitten mikä hyvänsä eläin.
Tämä asia ei kuitenkaan vaikuta metsästykseen kohdallani. Metsästys ei ole mielestäni eläinrääkkäystä, ymmärrän erittäin hyvin miksi hirveä, supia, kettua, suurpetoja, lintua ym. metsästetään. Tämä maailmahan olisi ihan mahdoton paikka ilman metsästystä.

Roki rakastaa istua sylissä metsästyspäivän jälkeen.

Minut palkittiin vuonna 2011 vuoden hirvikoiranuoreksi SHHJ:n vuosikokouksessa. Kuten jo mainitsin, olen kouluttautunut palkintotuomariksi. Hiljattain kävin myös koetoimitsijakoulutuksen erikoistuen hirvipuolelle. Hirvenhaukkukokeissa siis pyöritään edelleen, vaikka en omalla koiralla käykään.

Tulevaisuus hirvenmetsästyksen parissa on auki. Sitten, kun muutan omilleni ja kenties toiselle kulmalle paikkakuntaa, mihin porukkaan sitten ja miten sinne pääsen? Millaista porukkaa ne on, kun nämä entuudestaan tutut kaverit olisi niin tuttuja ja turvallisia? Uskallanko ottaa enää hirvikoiraa, millaiseksi mm. susikanta kasvaa lähivuosina? Ennenkaikkea riittääkö hirviä enää tähän harrastukseen (lähivuosina ainakaan, kun ovat jo nyt niin vähissä)? Nämä on asioita, joita pyörittelen mielessäni.

Senpä näyttää vain aika, ja toivon että pystyn olemaan tässä rakkaassa harrastuksessani kiinni koko loppuelämäni!

Tähän loppuun kuva rakkaan Remun♥ muistolle, joka siirtyi paremmille metsästysmaille toissa kesänä.

Kävipä muuten viikonloppuna taas mielessä, miten mahtavaa olisi hiipiä oman koiran haukulle ja kaataa hirvi siihen haukkuun. Ehkäpä vielä joku päivä minäkin ammun ensimmäisen hirveni..

7 kommenttia:

  1. Olipas aivan mahtavaa tekstiä!:) Itsekkin olen sinua pari vuotta nuorempi tyttö ja harrastan metästystä. Metsästys kortti on ollu jo kauemmin mutta lähinnä mukana oon kulkenu ilves, kettu,supi, näätä ja mehtälinnussa. Hirvimerkin ammuin kaksi vuotta sitten ja passissa on tullu napotettua mutta hirvee en oo vielä saanut. Sama mullakin että 5vuotiaasta lähtie vanhempie mukana pyöriny hirvi metällä ja metästys koiria löytyy nii hirvelle,supille, ketulle, ilvekselle, näätälle ja mehtälinnulle!:) Susi kanta täälläi nii suuri että saa pelätä millon koira ei tulekkaan takaisin ja susien vihaaja olen kans!:D Oli pakko kommentoida ku nii tutulta kuulosti tekstisi omasta elämästäni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, olipa ihanaa saada noin positiivinen kommentti! :) Odotin ensimmäiseksi jotain negatiivista sudensuojelijoilta tai ei-metsästäjiltä :D. Meillä ei silloin vielä vanhemmat metästänyt kun olin pieni, niin papan, mummun ja enon matkassa tuli kulettua silloin jo :). Kiitos kommentista ja antoisaa jahtikautta! :D Niin, ja toivotaan, että ne koirat tulee jatkossakin takaisin.

      Poista
  2. Metästys on hieno harrastus,jatka vaan sitä. Ja susista ollaan samaa mieltä..meilläpäin niitä tuppaa olemaan liikaakin. Ite en käy metsällä,mutta luonnossa liikutaan perheen kanssa ja aina saa varoa ettei vaan ´hukka´vie koiraa,lasten kaveria.

    VastaaPoista
  3. Oi, ompas nätti jämpti sinulla ♥ itse olen kasvanut perheessä jossa isä ja veli metsästävät, ja täytynee sanoa että eipä ole hirvenlihaa voittanutta! Meillä on aina ollut hirvikoiria (norjanharmaita hirvikoiria ja jämptejä) ja edelleen asustelee vanhemmillani yksi harmaa uros. Sittemmin isäni intoutui jänismetsällä käymisestä, joten koiravahvistuksessa tätä nykyä myöskin beagle ja virosta tuotu petit blue gascone, joka tietääkseni on vielä rotunsa ainoa edustaja suomessa. Tätä rotua käyttävät jänisten lisäksi mm villisikaan, joten nyt isäni suunnittelee pientä reissua Ami koiram kanssa ulkomaille, villisikajahtiin. Omaa saksanpaimenkoiraanikin isä on välillä otti sorsametsille mukaan, kun vielä kotona asuin. Neiti noutaa niin hienosti veneestä loikaten vaikkei metsästyskoira olekaan :D

    Vaikken itse metsästä, olen toki jänismetsillä kulkenut Ronjan kanssa ihastelemassa ja katselemassa tositoimia. Ja toki se on aina koko perheelle ilouutinen, jos kaato tulee ja varsinkin jos tulee omalle koiralle! Niin tuttua, että joka syksy äiti päivystää puhelimessa, että joko on tullu kaato :) mutta upea harrastus on, ja rapsutuksia tuolle komealle Rokille vielä!

    Maikki/Valmiiksi käytettyjä unelmia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susista vielä. Mahottoman upeita eläimiä, ja koirien käyttäytymisestä kiinnostuneena rakastan myös tutkiskella susien laumakäytöstä jne. Mutta susi on kuitenkin peto, ja vaaraksi lemmikeille jos sattuu niihin törmäämään. Susi kuuluu suomen luontoon - muttei liian suurissa määrissä!

      Poista
    2. Oho! Ihan "säikähdin", kun sähköpostissa näkyi, että joku on pitkästä aikaa kommentoinut tätä postausta! :D

      Iso kiitos <3, Roki on kyllä komea yksilö. Hirvenliha on kyllä niin herkkua, eipä sitä voita mikään muu liha. Minun mummulla ja papalla on kanssa ollut norjanharmaita aina, eli olen koko ikäni kasvanut hirvikoirien keskellä (en muista olenko tämänkin maininnut tuossa tekstissä, kun siitä on jo niin kauan kun tuon olen kirjoittanut :D). Norjanharmaat ovat kyllä aivan ihania yksilöitä, mutta itse rakastuin MYÖS jämptiin, varmaankin tykkäsin eniten siitä, että on harmaata kookkaampi, ja Rokin myötä mummun ja papan luo muutti heillekin ensimmäinen jämpti. Jämpti vaan on kookkaana ja nopeana liian laajahakuinen pienille metsästysalueille.. tarkoitan sellaisia alueita, joissa teiden väli on vaikkapa alle 1km.. Lähipiirissä on myös suomenajokoira, muutaman kerran oon käynyt kettumetälläkin katselemassa sitä touhua :) ilvesmetsälle en vielä ole kerennyt mukaan!

      Se on kyllä yksi maailman parhaista tunteista, kun paukku kuuluu ja omalle koiralle tulee kaato. Tai jos ei itse ole päässyt mukaan, niin pitää seurata puhelimen kautta, missä koira kulkee ja soitella vähän väliä mukana olijoille, että mitä nyt tapahtuu.

      Kiitos vielä ihanasta kommentista ja rapsutuksia teidänkin koirille! Hauskan näköinen koira tuo petit blue gascone! :D täytyy käydä tutustumassa sinunkin blogiin.

      Poista
  4. Pitäisiköhän minunkin lähteä suorittamaan metsästyskortti? Haluaisin kyllä kovasti aloittaa sen harrastuksen, mutta kun en vaan saa aikaiseksi, ja kaupungissa asuvana se on vähän hankalampaakin vielä. Osaisitko sä auttaa minut alkuun?

    VastaaPoista

Jätä kommenttisi! :)